tiistai 5. toukokuuta 2009

Elisan seikkailut jatkuu

Tässä tulee Emmalle joululahja, eli lisää kuvia ja aatoksia Milanosta. Kuvat kertovat enemmän kuin minun höpötykseni, mutta kommentoin silti:


Koko tuntui olevan valttia vaikka aina väitetään ettei sillä ole väliä. Suurta ja mahtavaa oli silmänkantamattomiin!



Philipsin uutta. Kaunis ja tarkasti rajautuva valonjako. Toistuvana rytmiä varmasti parhaimmillaan.



Lisää isoa. Aika upea olisi tällainen vaikkapa hotellin aulassa. Sellaisia kun pääsisi joskus suunnittelemaan..




Vähän selkeämpää mutta hauskan kokoista!



Tässä oli jotain herkkää. Ihan kuin keijun seittiä :)



Paitavalaisin! Naisen ilme kertoo paljon. Tätä jäi moni ihastelemaan.



Yleisnäkymää. Kauniita ryhmiä eri kokoisista ja eri tasoilla. Me like!



Tässä erään pavialaisen kahvilan valaistusta. Pilari oli hopeamaalilla käsitelty joten valo korostui hyvin. Meillä tällaisia valaisimia on totuttu näkemään lähinnä ulkokäytössä.



Jälleen pavialainen kahvila/baari. Kävin sisällä vain kysymässä saako valaisimen kuvata. Koko oli henkeäsalpaava, samoin väri. Halkaisija varmaankin n. 2-2,5 metriä.

.. Palataan jälleen.

-Elisa-



Kuvat © Elisa Partti

5 kommenttia:

emma kirjoitti...

kiitos taas elisa! kiinnostavalta näyttää. perehdyn paremmin paremmalla ajalla.

Anonyymi kirjoitti...

hienoja kuvia, kerta kaikkiaan!

Vierailija

emma kirjoitti...

se eka kristallikruunu on mahtava. tarpeeks pitkälle viety, et se toimii! samoin toi vika (se punanen). ei osaa oikeen ees kuvitella, kuinka suuri se on... hurjaa. (muistasin kuulleeni, et punanen lasi on muita laseja kalliimpaa, koska sitä on hankalampi tehdä. pitääköhän se paikkansa? tai onko joskus ennen ollu niin?)

kirjo on kyllä huiman laaja. tossa on vaan pieni otos ja noin monenlaisia juttuja jo mukana. ihan uskomatonta!

ja nastaa, et on messujuttuja ja todellisuutta samassa. tät tarjotaan ja näin sitä käytetään. odotan taas seuraavaa! tää on jännää!!

Anonyymi kirjoitti...

Elisa, kiitos kuvista ja raportoinnista. Muistatko, minkä valmistajien lamppuja kuvissa on? Oliko "keijun seittiä" eri kokoisina? Minkä kokoinen kuvassa oleva on? Entä minkä hintainen?

Elisa kirjoitti...

Mukavaa että tykkäsitte. Kuvia on tulossa vielä lisääkin, joten jatkoa seuraa..

"Keijuseitti" oli n. metrin korkea muistelisin. Sitä oli vain tuo yksi koko esillä, joten en osaa sanoa onko muita saatavilla.

Kuvasin suurimman osan osastoista niin, että firman nimi jäi näkyviin kuviin mutta tähän koosteeseen rajasin joitakin. Yritän katsoa mikä oli keijuseitin valmistaja jos sattui jäämään talteen. Hintaa en valitettavasti tiedä, mutta uskoisin että tuollainen kapistus on siellä tonnin-parin kieppeillä..